Aihearkisto: Blogi

2021 on yhdistyksen juhlavuosi

Tohmajärven teatteriyhdistys viettää vuonna 2021 40-vuotisjuhlavuottaan. Yhdistyksen pitkäaikainen puheenjohtaja Esa-Matti Savinainen on koonnut yhdistyksen pöytäkirjoista ja leikekirjoista kattavan historiikin 40 toimintavuoden ajalta.

Olkaapa siis hyvät, ja tutustukaa yhdistyksemme historiaan!

TOHMAJÄRVEN  TEATTERIYHDISTYS  1981 – 2021  HISTORIIKKI

Harrastajateatteritoiminnan elpyminen Tohmajärven kunnassa liittyi kiinteästi       kansalaisopiston  toiminnan alkamiseen. Kansalaisopisto aloitti Tohmajärvellä  vuonna  1968 ja sen myötä syntyi Kemien näytelmäryhmä.

Tohmajärven  oman  pojan Maiju Lassilan näytelmät  kiinnostivat  alusta alkaen, ja kirjailijan syntymän 100-vuotisjuhlan kunniaksi vuonna 1968  esitettiin  Viisas neitsyt, jonka ohjasi Elina Simpura.

Harrastajateatteritoiminta oli vilkasta myös monilla Tohmajärven kylillä, alkuaikoina erityisesti Akkalassa , Järventauksessa, Vatalassa ja myöhemmin myös Tikkalassa. Elina Simpuran lisäksi ohjaajina toimivat mm. Raili Närvänen ja Ella Väistö.

Kemiessä aktiiviset harrastajat alkoivat suunnitella teatteriyhdistyksen perustamista. Teatteriyhdistyksen perustava kokous pidettiin ravintola Tetrituvassa 25.2.1981. Perustavassa kokouksessa olivat läsnä Juhani Mäkinen, Sirpa Taure, Veikko Simpura, Elina Simpura, Raili Närvänen, Veijo Hämäläinen, Pirkko Kinnunen, Mikko Turtiainen ja Kalevi Kinnunen. Perustettavan yhdistyksen puheenjohtajaksi valittiin Juhani Mäkinen ja sihteeriksi Mikko Turtiainen. Lisäksi kuusijäseniseen johtokuntaan valittiin Raili Närvänen, Elina Simpura, Veijo Hämäläinen ja Pirkko Kinnunen. Valitun johtokunnan tehtäväksi annettiin yhdistyksen nimiehdotuksen tekeminen ja sääntöjen valmisteleminen yleiselle kokoukselle.

Yleinen kokous pidettiin maaliskuussa 1981. Yhdistyksen nimeksi tuli Tohmajärven Teatteriyhdistys ry. Yleiskokouksessa vahvistettiin yhdistyksen säännöt, joissa sanottiin muun muassa seuraavaa:          

Toimintamme tarkoituksena on teatteritoiminnan harjoittaminen ja edistäminen paikkakunnalla. Tämä tapahtuu valmistamalla ja toimeenpanemalla teatteriesityksiä sekä tukemalla muiden näytelmäryhmien esiintymistilaisuuksia. Yhdistys pyrkii draamallisen tason nostamiseen osallistumalla näyttämöalan koulutukseen ja harrastajanäyttelijöiden toimintamahdollisuuksien tukemiseen. Yhdistyksen tarkoituksena ei ole voiton tai muun taloudellisen edun hankkiminen siihen kuuluville.

Perustamisvuodesta lähtien keskityttiin kesäteatteriesityksiin Potsipäivien yhteydessä. Näytelmät esitettiin Nymanin talon pihapiirissä. Vuonna 1984 Harrastajateatteriliiton puheenjohtaja Kaarina Virolainen oli seuraamassa Tulitikkuja lainaamassa– esitystä. Hän oli kiitellyt esitystä korkeatasoiseksi.                                                                                

Kesäteatterin esityspaikka Nymanin talon pihapiirissä koettiin ahtaaksi, ja vuonna 1986 alettiin miettiä uutta paikkaa esityksille. Asiaa käsiteltiin yhdessä Tohmajärvi-Seuran, kunnanhallituksen edustajien ja aluearkkitehti Kauton kanssa. Vuonna 1987 kesäteatteritoiminta eli hiljaiseloa. Syynä oli sateinen ja kylmä kesä. Kaiken lisäksi kunnan toimesta katsomo oli siirretty urheilukentälle. Potsipäivien esitykset järjestettiin yläasteen tiloissa.              

Vuonna 1988 kesäteatteriesityksiä ei järjestetty. Sen sijaan Tohmajärven Teatteriyhdistys esiintyi ensimmäistä kertaa ulkomailla Neuvostoliitossa Petroskoissa. Kesäkuussa matkattiin linja-autolla ensin Leningradiin ja sieltä junalla Petroskoihin. Siellä esitettiin Tulitikkuja tohmajärveläisittäin. Petroskoin lisäksi Tulitikkuja lainaamassa esitettiin Tsholman kylän kylätalolla. Näyttelijöitä ja kannustajia oli ollut matkalla 28 henkeä. Tohmajärven-Värtsilän Lehti uutisoi matkaa otsikolla ” Neuvosto-Karjalan teatterimatka täydellinen menestys”.                                                                                 

Tohmajärven  kuntaa onnisti vuonna 1990, sillä silloin valtio myönsi 80 000 markkaa kesäteatterin rakentamiseen. Kokonaiskustannusarvio näyttämö- ja katsomorakennuksille sekä sähköistykselle oli  noin 320 000 markkaa. Tohmajärveläinen rakennusliike Urho Sorvi ky valittiin urakoitsijaksi. Sopimuksen mukaan kesäteatterin tuli valmistua toukokuussa 1991. Teatteriyhdistyksen vuosikertomuksessa 1991 todetaan, että vuosi oli teatteriyhdistyksen onnen vuosi, kun saatiin kunnollinen katsomo ja näyttämö. Uusi esityspaikka otettiin käyttöön saman vuoden Potsipäivien yhteydessä, ja perinteiseen tapaan esitettiin Tulitikkuja lainaamassa. Esityspaikka veti hyvin yleisöä näytöksiin. Ohjaaja Elina Simpuran mielestä Tulitikkuja lainaamassa -näytelmälle  entinen  esityspaikka Nymanin pihapiirissä oli sopivampi, mutta ehkä moneen muuhun näytelmään uusi paikka soveltuu paremmin.            

Uuden esityspaikan myötä teatteritoimintaan saatiin uutta intoa. Poikani venäläinen vaimo ja Maiju Lassilan Nuori mylläri saatiin esityskuntoon tulitikkujen jälkeen. 1996 Veijo Tuunainen kirjoitti näytelmän Pisnestä ja paukkuja. Venäjän raja oli avautunut ja Niiralan raja-aseman kautta kulki suomalaisia monenlaisilla asioilla. Tuunaisen teksti oli makuhermoja kutkuttavaa ja kesäteatterille virtasi katsojia.

1997 teatteriyhdistyksen pitkäaikaisen puheenjohtajan Raili Närväsen tilalle tuli Jouko Tyyni. Hänen ensimmäinen ohjaustyönsä oli Tuunaisen kirjoittama Uunon Ilona kesällä 1998. Yhdistyksen sääntöjen todettiin tarvitsevan päivittämistä ja Jouko Tyynin johdolla sääntömuutosasia laitettiin liikkeelle. Kesäteatterialueelle tehtiin kehittämissuunnitelma, johon liittyi myös äänentoistolaitteiston hankinta, jotka hankittiin vuonna 2000. Niiden han-kinta oli yhdistykselle tärkeä mutta myös kallis investointi.

Vuonna 2000 kesäteatterilla esitettiin Maiju Lassilan Pirttipohjalaisia. Näytelmä oli ohjaajan valinta. Esityksiä oli 12, joista kaksi tilausnäytöstä. Katsojia oli yhteensä 1308.  Ohjaaja Jouko Tyyni kertoi näytelmävalinnastaan, että hän oli tavannut kirjailija Panu Rajalan. Jouko oli tiedustellut, millaista näytelmää Rajala suosittelisi kesäteatteriin Tohmajärvelle. Rajala oli sanonut, että Lassilan Pirttipohjalaiset on takuuvarma näytelmä kesäteatteriin. Kesän tulos oli heikko ja kalliit äänentoistolaitteet pistivät yhdistyksen talouden tiukille. Jouko Tyyni ja Hannes Tolvanen saivat neuvoteltua KSOP:n ja K-kauppa Tiilikaisen kanssa yhteistoimintasopimukset. Saatiin talous parempaan malliin.                   

Johtokunnassa sovittiin, että jatkossa esitettävä näytelmä valitaan yhdessä.  Vuoden 2002 toimintasuunnitelmaan yleiseen osaan on varsin osuvasti kirjattu mm. seuraavaa :

” Yleisesti voitaneen todeta, että kunta, jossa  on pelkästään terveyskeskus, sosiaalitoimisto ja koulukeskus ei asuinpaikkana kiinnosta kovinkaan montaa. Ihmiset  eivät elä ainoastaan leivästä.  On oltava muutakin, kuten esimerkiksi kulttuuria, liikuntapaikkoja ja muita jokapäiväiseen elämään kuuluvia palveluja. Teatteriyhdistyksen tehtävänä on tuottaa osa kunnan kulttuuritarjonnasta.”                                                                         

Vuosi 2002 olikin rakentamisen ja toiminnan vuosi. Kunnan materiaalituen, sponsoritukien ja talkootyön avulla rakennettiin kesäteatterin katsomoon kate ja katsomon viereen kahvio. Raimo Suurosen näytelmä Mooses ja Mahvian miehet keräsi yli 3500 katsojaa. Sponsoriväelle ja yhteistyökumppaneille järjestettiin erikoisnäytös tarjoiluineen.                                                                 

 Tuli  vuosi 2003 ja esitettäväksi kappaleeksi valikoitui Reijo Malmin kirjoittama laulunsekainen farssi Olipa kerran – Hölmölä. Katsojia saatiin kaikkiaan hieman yli 2400. Kyseessä oli kantaesitys ja näytelmää ei ollut muualla esitetty. Katsojamäärä oli pettymys. Karonkassa tuli esille, että kesäteatterille tulevat katsojat haluavat yleensä kepeää  komediaa, joka saa väen nauramaan.  Seuraavina vuosina komediat alkoivatkin vetää katsojia Tohmajärven kesäteatterille.

 Vuonna 2004 Poikani venäläinen vaimo toi paikalle 2700 katsojaa, 2005 Raimo Suurosen Mooseksen penninpyöritystä kävi katsomassa 3500 henkeä ja 2006 näytelmä Mooses Viinanen, Luojan mieliharmi sai 4500 katsojaa liikkeelle. Mooses Viinasta näytteli Raimo Bergman ja hänen vaimoaan Almaa Eeva Manninen. Sopiva pari näytelmään.

Nymanin kenttä toimi hyvin pysäköintialueena. Eri järjestöt vastasivat kahvion  toiminnasta ja makkaran myynnistä. Saimme positiivista palautetta järjestelyistä. Vuonna 2007 esitettiin Amalia ja aikamiespojat.  Katsojia tuli kesäteatterille 5900. Milja Lievonen esitti näytelmässä kasvattiäiti Amaliaa. Hänestä Karjalaisen toimittaja kirjoitti :

” Miten on voinut löytyäkin rooliin niin hyvin sopiva henkilö, ihan kuin hän olisi oma itsensä eikä näyttelisi lainkaan.”                                                              

Kesäteatteri kiinnosti välillä nuorisoa ikävällä tavalla. Keväiset tarkastuskäynnit osoittivat, että paikalla oli käyty koettelemassa voimia. Rakenteita oli rikottu, mopoilla ajeltu näyttämöllä, roskattu ja olipa kerran katsomossa ollut nuotiokin. Ilkivalta väheni ja loppui, kun näyttämön eteen rakennettiin siirrettävät verkkoaidat, parannettiin lukitusta ja asennettiin kameravalvonta alueelle.                                   

Kesäteaterin esityksissä jatkettiin tutulla komedialinjalla ja vuonna 2008 esitettiin  Hirveät paineet ja kauhea pulssi. Kätkäläisen jättipotti 2009 sai katsomon pullistelemaan . Raimo Bergman oli  ilmetty Kätkäläinen ja  esityksen näki 6500 katsojaa. Katsojamäärässä olimme maakunnan ykkönen.

Kätkäläisen jälkeen 16 vuotta ohjaajan toiminut Jouko Tyyni ilmoitti, että hän pitää taukoa ja ohjaajaksi tulee Seija Pirhonen, joka ohjasi 2010 komedian Afrikan morsian. Näytelmässä oli aikaisempaa enemmän nuoria.

Vuonna 2011 Tohmajärven Teatteriyhdistys täytti 30 vuotta. Jouko Tyyni palasi ohjaajaksi ja kesäteatterilla esitettiin nostalginen Votkaturistit

Tohmajärven kunta omistaa kesäteatterin alueen. Teatteriyhdistykseltä ei ollut peritty vuokraa kuten ei muiltakaan alueella esiintyjiltä. Jostakin syystä,varmaankin taloudellisista, kunta alkoi 2009 laskuttaa teatteriyhdistystystä, vaikka minkäänlaista vuokrasopimusta ei ollut. Myöskään ilmoitusta, että kunta alkaa laskuttaa, ei yhdistykselle tullut. Ohjaaja Jouko Tyyni kävi kipakkaa keskustelua kunnanjohtaja Olli Riikosen kanssa. Neuvottelujen jälkeen 2012 tehtiin vuokrasopimus, jonka mukaan teatteriyhdistys maksaa alueesta  vuosivuokraa 2000 euroa. Vuokraan sisältyy sähkö ja vesi. Lumenpudotuksesta ja muusta ympäristön kunnossapidosta vastaa yhdistys. Voisi sanoa, että kyseessä on torpparisopimus. Kunta tukee yhdistystä 500 eurolla laittamalla ilmoituksen käsiohjelmaan.                      

Vuonna 2012 Jouko Tyyni jäi omasta tahdostaan pois teatteriyhdistyksen hallinnosta ja ohjaajan tehtävistä. Jouko Tyyniä on kiittäminen siitä, että Tohmajärven teatteriyhdistys nousi näkyväksi kulttuuritoimijaksi Tohmajärvellä. Yhdistyksen talouskin korjaantui katsojamäärien kasvaessa.       

Vuonna 2012 yhdistyksen johtokunta uudistui. Puheenjohtajaksi valittiin   Esa-Matti Savinainen, varapuheenjohtajaksi Kirsi Kaikko ja sihteeriksi Johanna Rannasalo. Johtokuntaan kuuluu puheenjohtajan lisäksi kahdeksan jäsentä.

Mervi  Venäläinen aloitti ohjaajana ja hänen ensimmäinen ohjauksensa oli  Kätkäläinen. Kätkäläistä seurasi Hunttalan Matti. Vuonna  2014 esitetty Teuvo ja paperitaivas pohjautui  Leevi ja the Leavingsien musiikkiin. Duo Tiekarhut Trio – orkesteri oli lupautunut näytelmän soittajiksi, mutta peruikin sitten viime metreillä osallistumisensa. Ohjaaja Mervi Venäläisellä    oli tiukka tilanne, kun harjoituksissa oltiin jo pitkällä. Onneksi tilalle löytyi kaksi nuorta miestä paikkaamaan alkuperäinen taustabändi. Näytelmä veti paikalle 2500 katsojaa. Viimeistä mohikaania esitettiin kesällä 2015.                                    

Maiju Lassila –teatterihanke käynnistyi 2016 ja hankkeen vetäjänä toimi ohjaaja Mervi Venäläinen. Teatterihanke toi Tohmajärven kulttuuritoimintaan näkyvyyttä. Kesällä 2017 Potsipäivien yhteydessä oli teatteriviikko. Kesäteatterista ryhdyttiin käyttämään nimeä Maiju Lassila-teatteri. Vuosina 2016,2017 ja 2018 esitettiin Maiju Lassilan näytelmät Kuolleista herännyt, Kilpakosijat   ja Tulitikkuja lainaamassa. Maiju Lassilan näytelmät olivat suuritöisiä ja vaativat näyttelijöiltä paljon. Katsojia niissä kävi odotettua vähemmän.                                                                                       

2018 oli Maiju Lassilan juhlavuosi. Hänen syntymästään oli kulunut 150 ja kuolemasta 100 vuotta. Tohmajärvellä juhlavuotta huomioitiin monella tavalla. Kesäteatterilla esitettiin Tulitikkuja lainaamassa ja näytelmästä tehtiin kunnan tuen turvin elokuva, jota voi katsoa youtubesta. Finlandia-palkittu Juha Hurme vieraili Tohmajärvellä Sanamyrsky-näytelmän kanssa. Maiju Lassilan 150-vuotisjuhlaa vietettiin näyttävästi Tietäväisen koululla 1.12.2018. ”Juhla, joka punoi lankansa yleisön sydämiin”, kirjoitti paikallislehti.           

2018 tapahtui teatterissa ohjaajanvaihdos, kun Teemu Jaatinen siirtyi näyttelijästä ohjaajaksi. Kesällä 2019 kesäteatterilla esitettiin Matti Wanteen näytelmä Kuka kumma kuuluisuus ? Kesän 2020 näytelmän Akka-agentti harjoitukset olivat jo pitkällä, kun koronavirus lopetti harjoitukset. Monen muun harrastajateatterin tavoin Tohmajärven teatteriyhdistys päätti, että kesän 2020 esitykset perutaan.                                                                     

2020  teatteriyhdistyksen puheenjohtaja  Esa-Matti Savinainen ilmoitti, ettei ole enää käytettävissä. Yhdistyksen uudeksi puheenjohtajaksi valittiin Teemu Jaatinen, varapuheenjohtajaksi Johanna Rannasalo ja sihteeriksi Pekka Tolvanen.                                                                                                        

Hankkeiden avulla ja kunnan tuella  teatterialuetta on kehitetty myös viime vuosien aikana. On uusittu  kahvion kalustoa, parannettu äänentoistoa ja valaistusta, hankittu nostoseinä näyttämön eteen ja saatu tekonurmi näyttämön ja katsomon eteen. Valtuutettujen kymppitonneilla saamme kesäteatterille lipunmyyntikojun, invavessan ja polun sivistyskeskukselta teatterille. Sivistyskeskuksen  valmistuttua voitaisiin puhua koko alueesta omalla nimellä, sisältäähän alue myös liikuntapaikat, museo- ja teatterialueen. Jos katsoo kesäteatterin alkuaikojen esityspaikalta Nymanin pihalta ympärilleen, huomaa, miten maisema on muuttunut ja samalla voi todeta, että Tohmajärven kesäteatteri on juuri oikealla paikalla. Katsomo odottaa sinua.

Tohmajärvellä  12.11.2020                                          

 Esa-Matti Savinainen