Kiljusen herrasväki Tohmajärvellä

Aino Kivi on sovittanut Jalmari Finnen klassikkotarinoista hilpeän, aidon teatterillisen näytelmän, josta voivat ammentaa ties minkä ikäiset katsojat. Ohjaajana on Olli-Kalle Heimo. Orkesterin johto, sovitukset ja sävellykset ovat Anne-Maarit Hyttisen käsialaa.

Kiljusen herrasväki ja Tohmajärvi

Kaikenikäisille tarkoitetun huvinäytelmän on kirjoittanut Aino Kivi. Teksti perustuu Jalmari Finnen runsaat sata vuotta sitten kirjoittamiin lastenkirjoihin.

Kiljusen perheeseen kuuluvat isä, äiti, Mökö, Luru ja Plättä sekä Pulla-koira. Missä Kiljuset (oikealta nimeltään Kiljanderit) vain liikkuvat, aina sattuu ja tapahtuu.

Hyväntahtoisen, idearikkaan ja kokeilunhaluisen perheen kommelluksista kertovaan näytelmään on valittu Kiljusen herrasväen ensimmäinen Helsingin matka, Mökön ja Lurun syntymäpäivä, Aarten kaivaminen sekä Isä Kijunen kuninkaana.

Kiljusten tarinan juuret löytyvät Tohmajärveltä. Sveitsissä syntynyt Christian Oesch muutti Tohmajärvelle vuonna 1894. Tänne hän perusti voi- ja juustomeijerin. Juusto-Össinä tunnettuun perheeseen syntyi kuusi poikaa ja kolme tyttöä. Pojista nuorin oli nimeltään Lennart ja melkoinen rasavilli.

Kirjailija Jalmari Finne vietti kaksi kesää Tohmajärvellä ja vieraili usein Oeschin perheen luona. Perheen pojista Lennart ja Uno olivat esikuvina, kun kirjailija vuonna1909 kirjoitti ensimmäisen tarinansa Kiljusten kaupunkimatkasta.

Rasavillistä Lennart-pojasta kehkeytyi myöhemmissä elämänvaiheissaan kuuluisa ja arvostettu kenraaliluutnantti, joka toimi Yleisesikunnan päällikkönä ja ylipäällikkö Mannerheimin lähimpänä apulaisena. Sotilaallisista ansioistaan mm. Karjalan Kannaksen komentajana Karl Lennart Oesch nimitettiin Mannerheim-ristin ritariksi.

Näyttelijät:

Muu työryhmä:

Tarjoilu pelaa näytösten aikana!

Kesäteatterin yhteydessä on kahvio, jota pyörittävät paikalliset yhdistykset. Tarjolla on kahvia, makeita ja suolaisia leivonnaisia, virvokkeita, jäätelöä ja muita herkkuja. Ryhmien osalta toivomme ennakkovarauksen tekemistä sähköpostitse.

Myös grilli on kuumana näytöspäivinä. Grillimakkaroita voi ostaa sekä ennen näytöstä, väliajalla että kotimatkan evääksi.

Käyttämällä kahvion ja grillin palveluita tuet osaltasi tohmajärveläisten yhdistysten ja vapaaehtoisten toimintaa.

Kesän näytökset:

La 28.6.

Klo 15:00

Ti 1.7.

Klo 18:00

To 3.7.

Klo 18:00

Su 6.7.

Klo 14:00

Ti 8.7.

Klo 18:00

To 10.7.

Klo 18:00

Pe 11.7.

Klo 18:00

Tauko

Pakko vähän vetää henkeä välillä!

To 24.7.

Klo 18:00

La 26.7.

Klo 14:00

Su 27.7.

Klo 14:00

To 31.7.

Klo 18:00

Su 10.8.

Klo 14:00

Sijainti kartalla: