Alunperin toimittanut Esa-Matti Savinainen 2020
Lähteet : Teatteriyhdistyksen pöytäkirjat
Harrastajateatteritoiminnan elpyminen Tohmajärven kunnassa liittyi kiinteästi kansalaisopiston saamiseen. Kansalaisopisto aloitti Tohmajärvellä vuonna 1968 ja sen myötä syntyi Kemien näytelmäryhmä. Tohmajärven oman pojan Maiju Lassilan näytelmät kiinnostivat alusta alkaen.
Kirjailijan syntymän 100-vuotisjuhlan kunniaksi vuonna 1968 esitettiin ”Viisas neitsyt”, ohjaajana toimi Elina Simpura. Harrastajateatteritoiminta oli vilkasta myös monilla Tohmajärven kylillä, alkuaikoina erityisesti Akkalassa, Järventauksessa, Vatalassa ja myöhemmin myös Tikkalassa. Elina Simpuran lisäksi ohjaajina toimivat mm. Raili Närvänen ja Ella Väistö.
Teatteriyhdistys perustettiin vuonna 1981
Kemiessä aktiiviset harrastajat alkoivat suunnitella teatteriyhdistyksen perustamista. Teatteriyhdistyksen perustava kokous pidettiin ravintola Tetrituvassa 25.2.1981. Perustavassa kokouksessa olivat läsnä Juhani Mäkinen, Sirpa Taure, Veikko Simpura, Elina Simpura, Raili Närvänen, Veijo Hämäläinen, Pirkko Kinnunen, Mikko Turtiainen ja Kalevi Kinnunen.
Perustettavan yhdistyksen puheenjohtajaksi valittiin Juhani Mäkinen ja sihteeriksi Mikko Turtiainen. Johtokuntaan valittiin lisäsi Raili Närvänen, Elina Simpura, Veijo Hämäläinen ja Pirkko Kinnunen.
Valitun johtokunnan tehtäväksi annettiin yhdistyksen nimiehdotuksen tekeminen ja sääntöjen valmisteleminen yleiselle kokoukselle.
Yleinen kokous pidettiin maaliskuussa 1981. Yhdistyksen nimeksi tuli Tohmajärven Teatteriyhdistys ry. Yleiskokouksessa vahvistettiin yhdistyksen säännöt, joissa yhdistyksen tarkoitus kuvattiin seuraavasti. ”Toimintamme tarkoituksena on teatteritoiminnan harjoittaminen ja edistäminen paikkakunnalla. Tämä tapahtuu valmistamalla ja toimeenpanemalla teatteriesityksiä sekä tukemalla muiden näytelmäryhmien esiintymistilaisuuksia. Yhdistys pyrkii draamallisen tason nostamiseen osallistumalla näyttämöalan koulutukseen ja harrastajanäyttelijöiden toimintamahdollisuuksien tukemiseen. Yhdistyksen tarkoituksena ei ole voiton tai muun taloudellisen edun hankkiminen siihen kuuluville.”
Alussa näyteltiin Nymanin pihapiirissä
Perustamisvuodesta lähtien keskityttiin kesäteatteriesityksiin Potsi-päivien yhteydessä. Näytelmät esitettiin Nymanin talon pihapiirissä. Vuonna 1984 Harrastajateatteriliiton puheenjohtaja Kaarina Virolainen oli kutsuvieraana seuraamassa ”Tulitikkuja lainaamassa”- esitystä. Hän oli kiitellyt esitystä korkeatasoiseksi.
Kesäteatterin esityspaikka Nymanin talon pihapiirissä koettiin ahtaaksi. Vuonna 1986 alettiin miettiä uutta paikkaa esityksille. Asiaa käsiteltiin yhdessä Tohmajärvi-Seuran, kunnanhallituksen edustajien ja aluearkkitehti Kauton kanssa. Vuonna 1987 kesäteatteritoiminta eli hiljaiseloa. Syynä oli sateinen ja kylmä kesä. Kaiken lisäksi kunnan toimesta katsomo oli siirretty urheilukentälle. Potsipäivien esitykset järjestettiin yläasteen tiloissa.
Vuonna 1988 kesäteatteriesityksiä ei järjestetty. Sen sijaan Tohmajärven Teatteriyhdistys esiintyi ensimmäistä kertaa ulkomailla Neuvostoliitossa Petroskoissa. Kesäkuussa matkattiin linja-autolla ensin Leningradiin ja sieltä junalla Petroskoihin. Siellä esitettiin ”Tulitikkuja tohmajärveläisittäin”.
Petroskoin lisäksi ”Tulitikkuja lainaamassa” esitettiin Tsholman kylän kylätalolla. Näyttelijöitä ja kannustajia oli matkalla yhteensä 28 henkeä. Tohmajärven Värtsilän Lehti uutisoi matkaa otsikolla ”Neuvosto-Karjalan teatterimatka täydellinen menestys”.
Kesäteatterille omat tilat vuonna 1991
Tohmajärven kuntaa onnisti vuonna 1990, kun valtio myönsi 80 000 markkaa kesäteatterin rakentamiseen. Kokonaiskustannusarvio näyttämö- ja katsomorakennuksille sekä sähköistykseen oli noin 320 000 markkaa. Urakoitsijaksi valittiin tohmajärveläinen rakennusliike Urho Sorvi ky. Sopimuksen mukaan kesäteatterin tuli valmistua toukokuussa 1991.
Teatteriyhdistyksen vuosikertomuksessa 1991 todetaan, että vuosi oli yhdistyksen onnen vuosi, kun saatiin kunnollinen katsomo ja näyttämö. Uusi esityspaikka otettiin käyttöön saman vuoden Potsi-päivien yhteydessä. Perinteiseen tapaan esitettiin ”Tulitikkuja lainaamassa”. Esitys veti hyvin yleisöä näytöksiin. Ohjaaja Elina Simpuran mielestä Tulitikkuja lainaamassa -näytelmälle entinen esityspaikka Nymanin pihapiirissä oli sopivampi, mutta ehkä moneen muuhun näytelmään uusi paikka soveltuu paremmin.
Uuden esityspaikan myötä teatteritoimintaan saatiin uutta intoa. ”Poikani venäläinen vaimo” ja Maiju Lassilan ”Nuori mylläri” saatiin esityskuntoon tulitikkujen jälkeen. Vuonna 1996 Veijo Tuunainen kirjoitti näytelmän ”Pisnestä ja paukkuja”. Venäjän raja oli avautunut ja Niiralan raja-aseman kautta kulki suomalaisia monenlaisilla asioilla. Tuunaisen teksti oli makuhermoja kutkuttavaa ja kesäteatterille virtasi katsojia.
Talous joutui tiukoille
Vuonna 1997 teatteriyhdistyksen pitkäaikaisen puheenjohtajan Raili Närväsen tilalle tuli Jouko Tyyni. Hänen ensimmäinen ohjaustyönsä oli Tuunaisen kirjoittama ”Uunon Ilona” kesällä 1998. Yhdistyksen sääntöjen todettiin tarvitsevan päivittämistä. Jouko Tyynin johdolla sääntömuutosasia laitettiin liikkeelle.
Kesäteatterialueelle tehtiin kehittämissuunnitelma, johon liittyi myös äänentoistolaitteiston hankinta. Äänentoistolaitteet hankittiin vuonna 2000. Niiden hankinta oli yhdistykselle tärkeä, mutta myös kallis investointi.
Vuonna 2000 kesäteatterilla esitettiin Maiju Lassilan ”Pirttipohjalaisia”. Näytelmä oli ohjaajan valinta. Esityksiä oli 12, joista kaksi tilausnäytöstä. Katsojia oli yhteensä 1308. Ohjaaja Jouko Tyyni kertoi näytelmävalinnastaan, että hän oli tavannut kirjailija Panu Rajalan. Jouko oli tiedustellut, millaista näytelmää Rajala suosittelisi kesäteatteriin Tohmajärvelle. Rajala oli sanonut, että ”Pirttipohjalaiset” on takuuvarma näytelmä kesäteatteriin.
Kesän tulos oli heikko ja kalliit äänentoistolaitteet pistivät yhdistyksen talouden tiukoille. Jouko Tyyni ja Hannes Tolvanen saivat neuvoteltua KSOP:n ja K-kauppa Tiilikaisen kanssa yhteistoimintasopimukset. Talous saatiin parempaan malliin. Johtokunnassa sovittiin, että jatkossa esitettävä näytelmä valitaan yhdessä.
Vuoden 2002 toimintasuunnitelmaan yleiseen osaan on varsin osuvasti kirjattu mm. seuraavaa: ”Yleisesti voitaneen todeta, että kunta, jossa on pelkästään terveyskeskus, sosiaalitoimisto ja koulukeskus ei asuinpaikkana kiinnosta kovinkaan montaa. Ihmiset eivät elä ainoastaan leivästä. On oltava muutakin, kuten esimerkiksi kulttuuria, liikuntapaikkoja ja muita jokapäiväiseen elämään kuuluvia palveluja. Teatteriyhdistyksen tehtävänä on tuottaa osa kunnan kulttuuritarjonnasta.”
Kunnostusta ja kokeiluja
Vuosi 2002 olikin rakentamisen ja toiminnan vuosi. Kunnan materiaalituen, sponsoritukien ja talkootyön avulla rakennettiin kesäteatterin katsomoon kate ja katsomon viereen kahvio. Raimo Suurosen näytelmä ”Mooses ja Mahvian miehet” keräsi yli 3500 katsojaa. Sponsoriväelle ja yhteistyökumppaneille järjestettiin erikoisnäytös tarjoiluineen.
Tuli vuosi 2003 ja esitettäväksi kappaleeksi valikoitui Reijo Malmin kirjoittama laulunsekainen farssi ”Olipa kerran – Hölmölä”. Katsojia saatiin kaikkiaan hieman yli 2400. Kyseessä oli kantaesitys. Näytelmää ei ole esitetty muualla. Katsojamäärä oli pettymys. Karonkassa tuli esille, että kesäteatterille tulevat katsojat haluavat yleensä kepeää komediaa, joka saa väen nauramaan. Seuraavina vuosina komediat alkoivatkin vetää katsojia Tohmajärven kesäteatterille.
Vuonna 2004 ”Poikani venäläinen vaimo” toi paikalle 2700 katsojaa, vuonna 2005 Raimo Suurosen ”Mooseksen penninpyöritystä” kävi katsomassa 3500 henkeä ja 2006 näytelmä ”Mooses Viinanen, Luojan mieliharmi” sai liikkeelle 4500 katsojaa. Mooses Viinasta näytteli Raimo Bergman ja hänen vaimoaan Almaa Eeva Manninen. Sopiva pari näytelmään. Nymanin kenttä toimi hyvin pysäköintialueena. Eri järjestöt vastasivat kahvion toiminnasta ja makkaran myynnistä. Saimme positiivista palautetta järjestelyistä. Vuonna 2007 esitettiin ”Amalia ja aikamiespojat”. Katsojia tuli kesäteatterille 5900. Milja Lievonen esitti näytelmässä kasvattiäiti Amaliaa. Hänestä Karjalaisen toimittaja kirjoitti: ”Miten on voinut löytyäkin rooliin niin hyvin sopiva henkilö, ihan kuin hän olisi oma itsensä eikä näyttelisi lainkaan.”
Kesäteatteri kiinnosti välillä nuorisoa ikävällä tavalla. Keväiset tarkastuskäynnit osoittivat, että paikalla oli käyty koettelemassa voimia. Rakenteita oli rikottu, mopoilla ajeltu näyttämöllä, roskattu ja olipa kerran katsomossa ollut nuotiokin. Ilkivalta väheni ja loppui, kun näyttämön eteen rakennettiin siirrettävät verkkoaidat, parannettiin lukitusta ja alueelle asennettiin kameravalvonta alueelle. Valitettavasti ajoittain esiintyy roskaamista.
Komediat kiinnostavat yleisöä
Kesäteatterin esityksissä jatkettiin tutulla komedialinjalla. Vuonna 2008 esitettiin ”Hirveät paineet ja kauhea pulssi”. ”Kätkäläisen jättipotti” vuonna 2009 sai katsomon pullistelemaan. Raimo Bergman oli ilmetty Kätkäläinen ja esityksen näki 6500 katsojaa. Katsojamäärässä olimme maakunnan ykkönen.
Kätkäläisen jälkeen 16 vuotta ohjaajan toiminut Jouko Tyyni ilmoitti, että hän pitää taukoa ja ohjaajaksi tulee Seija Pirhonen. Seija Pirhonen ohjasi 2010 komedian ”Afrikan morsian”. Näytelmässä oli aikaisempaa enemmän nuoria. Vuonna 2011 Tohmajärven Teatteriyhdistys täytti 30 vuotta. Jouko Tyyni palasi ohjaajaksi ja kesäteatterilla esitettiin nostalginen ”Votkaturistit”.
Tohmajärven kunta omistaa kesäteatterin alueen. Teatteriyhdistykseltä ei ollut peritty vuokraa kuten ei muiltakaan alueella esiintyjiltä. Jostakin syystä, varmaankin taloudellisista, kunta alkoi 2009 laskuttaa teatteriyhdistystä, vaikka minkäänlaista vuokrasopimusta ei ollut. Myöskään ilmoitusta, että kunta alkaa laskuttaa, ei yhdistykselle tullut.
Ohjaaja Jouko Tyyni kävi kipakkaa keskustelua kunnanjohtaja Olli Riikosen kanssa. Neuvottelujen jälkeen 2012 tehtiin vuokrasopimus, jonka mukaan teatteriyhdistys maksaa alueesta vuosivuokraa 2000 euroa. Vuokraan sisältyy sähkö ja vesi. Lumenpudotuksesta ja muusta ympäristön kunnossapidosta vastaa yhdistys. Voisi sanoa, että kyseessä on torpparisopimus. Kunta tukee yhdistystä 500 eurolla laittamalla ilmoituksen käsiohjelmaan.
Vuonna 2012 Jouko Tyyni jäi omasta halustaan pois teatteriyhdistyksen hallinnosta ja ohjaajan tehtävistä. Jouko Tyyniä on kiittäminen siitä, että Tohmajärven teatteriyhdistys nousi näkyväksi kulttuuritoimijaksi Tohmajärvellä. Yhdistyksen talouskin korjaantui katsojamäärien kasvaessa. Vuonna 2012 yhdistyksen johtokunta uudistui. Puheenjohtajaksi valittiin Esa-Matti Savinainen, varapuheenjohtajaksi Kirsi Kaikko ja sihteeriksi Johanna Rannasalo. Johtokuntaan kuuluu puheenjohtajan lisäksi kahdeksan jäsentä.
Mervi Venäläinen aloitti ohjaajana ja hänen ensimmäinen ohjauksensa oli ”Kätkäläinen”. Kätkäläistä seurasi ”Hunttalan Matti”. Vuonna 2014 esitetty ”Teuvo ja paperitaivas” pohjautui Leevi and the Leavingsien musiikkiin. Duo Tiekarhut Trio –orkesteri oli lupautunut näytelmän soittajiksi, mutta peruikin sitten viime metreillä osallistumisensa. Ohjaaja Mervi Venäläisellä oli tiukka tilanne, kun harjoituksissa oltiin jo pitkällä. Onneksi tilalle löytyi kaksi nuorta miestä paikkaamaan alkuperäinen taustabändi. Näytelmä veti paikalle 2500 katsojaa. ”Viimeistä mohikaania” esitettiin kesällä 2015.
Hankkeen voimin uutta potkua
Maiju Lassila –teatterihanke käynnistyi 2016 ja hankkeen vetäjänä toimi ohjaaja Mervi Venäläinen. Teatterihanke toi Tohmajärven kulttuuritoimintaan näkyvyyttä. Kesällä 2017 Potsi-päivien yhteydessä oli teatteriviikko. Kesäteatterista ryhdyttiin käyttämään nimeä Maiju Lassila-teatteri. Vuosina 2016, 2017 ja 2018 esitettiin Maiju Lassilan näytelmät ”Kuolleista herännyt”, ”Kilpakosijat” ja ”Tulitikkuja lainaamassa”. Maiju Lassilan näytelmät olivat suuritöisiä ja vaativat näyttelijöiltä paljon. Katsojia niissä kävi odotettua vähemmän
Vuosi 2018 oli Maiju Lassilan juhlavuosi. Hänen syntymästään oli kulunut 150 ja kuolemasta 100 vuotta. Tohmajärvellä juhlavuotta huomioitiin monella tavalla. Kesäteatterilla esitettiin ”Tulitikkuja lainaamassa” ja näytelmästä tehtiin kunnan tuen turvin elokuva, jota voi katsoa youtubesta. Finlandia-palkittu Juha Hurme vieraili Tohmajärvellä ”Sanamyrsky”-näytelmän kanssa. Maiju Lassilan 150-vuotisjuhlaa vietettiin näyttävästi Tietäväisen koululla 1.12.2018. ”Juhla, joka punoi lankansa yleisön sydämiin”, kirjoitti paikallislehti.
Vuonna 2018 tapahtui teatterissa ohjaajanvaihdos, kun Teemu Jaatinen siirtyi näyttelijästä ohjaajaksi. Kesällä 2019 kesäteatterilla esitettiin Matti Wanteen näytelmä ”Kuka kumma kuuluisuus?” Kesän 2020 näytelmän ”Akka-agentti” harjoitukset olivat jo pitkällä, kun koronavirus lopetti harjoitukset. Monen muun harrastajateatterin tavoin Tohmajärven teatteriyhdistys päätti, että kesän 2020 esitykset perutaan.
Vuonna 2020 teatteriyhdistyksen puheenjohtaja Esa-Matti Savinainen ilmoitti, ettei ole enää käytettävissä tehtävään. Yhdistyksen uudeksi puheenjohtajaksi valittiin Teemu Jaatinen, varapuheenjohtajaksi Johanna Rannasalo ja sihteeriksi Pekka Tolvanen.
Hankkeiden avulla ja kunnan tuella teatterialuetta on kehitetty myös viime vuosien aikana. On uusittu kahvion kalustoa, parannettu äänentoistoa ja valaistusta, hankittu nostoseinä näyttämön eteen ja saatu tekonurmi näyttämön ja katsomon eteen. Valtuutettujen kymppitonneilla on kesäteatterille saatu lipunmyyntikoju, invavessa sekä polku sivistyskeskukselta teatterille.
Sivistyskeskus Ahjon valmistuttua voitaisiin puhua koko alueesta omalla nimellä, sisältäähän alue myös liikuntapaikat, museo- ja teatterialueen. Jos katsoo kesäteatterin alkuaikojen esityspaikalta Nymanin pihalta ympärilleen, huomaa, miten maisema on muuttunut. Samalla voi todeta, että Tohmajärven kesäteatteri on juuri oikealla paikalla. Katsomo odottaa sinua.