Viimeiset mohikaanit jättävät repliikkivihot nurkkaan ja aloittavat ensi viikolla harjoittelun kuiskaajien avustamana. Anjaa ja Sinikkaa todella tarvitaan ennen kuin kaikki repliikit ovat muistissa.

Vuorosanat muuttuvat kesän mittaan, kun porukan esiintymisvarmuus kasvaa ja jokainen tulee osaksi roolihenkilöään.

Siihen saakka toistamme – enemmän tai vähemmän – kuiskarien perässä vuorosanojamme.

Repliikkivihko on ollut tukena ja turvana monessa mielessä. Vuorosanat tulevat oikeina ja oikeassa paikassa, kun näytelmän kulkua tihrustaa vihosta. Käsilläkin on tekemistä, eikä tarvitse ottaa kontaktia kehenkään.

Olo on ihan alaston ilman tuttua ja vähän jo ruttuun mennyttä paperikasaa. Miten hahmoni pitää käsiään, missä vaiheessa ja miten hän ottaa kontaktia kanssanäyttelijöihin, missä seisoo vai liikehtiikö hän? Rapsuttaako hän päätään, kaivaako nenää? Monta uutta kysymystä nousee esille.

Tässä vaiheessa Chevrolet 46, Tamara, Pietu, mitta ja mies alkavat elää meissä. He kehittyvät persoonina, joilla on menneisyys ja näytelmässä kuvattava nykyisyys. Molemmat näkyvät näyttämöllä.

Sitä ennen kysymme monta kertaa rooliminältämme: kuka minä olen?

Ohjaajamme kysyy:

Mistä sinä olet tullut? Mitä sinulle on tapahtunut, että sinusta on tullut se, mikä nyt olet? Mikä on suhteesi muihin? Mikä on tapasi suhtautua asioihin?

Näyttelijät käyvät ikään kuin pikakelauksena ihmisen kaikki kehitysvaiheet läpi tullakseen siksi, mitä he roolihenkilöinä ovat. Oikotietä ei ole. Et voi näytellä ketään toista. Sinun pitää olla se toinen. Kokonaan. Ei siis ihme, että tuskanhiki helmeilee otsalla, kun tutustuu ”kesänahan” olemukseen.

Näyttelijät uivat roolihenkilön nahkoihin. Teatteriyhdistyksen hallitus luo edellytyksiä mahdollisimman nautinnolliselle esitykselle. Markkinointia varten on tilattu postikortteja ja julisteita.

Yleisön kioskipalveluihin etsitään vastuutahot. Katsomoa on tarkoitus entisestään kohentaa ja järjestää lisää invaparkkipaikkoja.

Apuvälineillä liikkuville hankitaan väljempi wc, jossa myös avustajan on helpompi toimia. Yhteistyötä eri tahojen kanssa lisätään, jotta teatterissa käymisestä voisi saada entistä nautittavamman ja monenlaisiin tarpeisiin vastaavan paketin. Seuratkaa ilmoittelua.

Niin – tuo HAU, se on mohikaanien tervehdys.

Nähdään teatterilla!
Kirsi Kaikko

(Me käymme siellä ennen esitysten alkua vielä monta kertaa. Täytyykin kaivaa kaapista pilkkihaalari. Sitä kun tarvitaan aika monessa harjoituksessa tuulisella mäellä.)