Eilen, 10.5.2017, piti olla teatteriharjoitukset. Ulkolämpötila näytti -2 ja henkilökohtainen sisälämpötila 37,5. Kun ulkona vielä satoi melko railakkaasti lunta, tuntui järkevältä ratkaisulta jättää harjoitukset väliin, kun ei teatterilla vielä katekaan ole paikallaan.

Viime viikolla siirryttiin ulos harjoittelemaan. Onneksi kevät on ollut sen verran sitkeässä alkamaan, että toppavaatteita ei ollut vielä keritty pestä kesäteloilleen. Niille oli nimittäin käyttöä parin asteen lämpötilassa ja navakassa tuulessa.

Omaa mielenterveyttään tulee herkästi epäilleeksi aina keväisin, kun talven jälkeen melko karulta näyttävissä teatterin maisemissa sormet jäässä siivoilee jälleen kesää näkyviin. Kahvinkeittimen kuntoakin tulee kyseenalaistaneeksi, kun suurin odotuksin lämmikkeeksi hörpitty kahvi onkin jo kerennyt kupissa viilentymään. Mutta enemmän kuin kahvi, mieltä ja kehoa lämmittää työryhmän hymyt kylmässä hytisemisen keskellä. Olkoon vaikka mikä takatalvi, mutta sydämessä on kesä!

Tänä kesänä työryhmämme tuottaa teatterinautinnoksi Maiju Lassilan Kilpakosijat. Tästä teatterilavojen klassikosta on nähty useita versioita niin ammattilaisten, kuin harrastajienkin tekemänä. Ja kun tekstiin on uppoutunut, voi hyvin ymmärtää miksi tästäkin Lassilan tekstistä on helppo innostua uudelleen ja uudelleen. Vuonna 1913 kirjoitettu Kilpakosijat kertoo isästä ja pojasta, Ukko ja Pekka Sikasesta ja heidän kosioaikeistaan, joita hankaloittaa käymättä jäänyt rippikoulu. Tarina on leppoisa, hauska ja Lassilan kuolemattomilla sanankäänteillä koristeltu. Tarinan runsauden ja henkilöiden mielenkiintoisuuden vuoksi tämäkään näytelmä ei kaipaa taustakseen mitään ylimääräistä; yksinkertaiset kulissit ja niukka lavastus antavat näyttelijöille tilaa tulkintaan ja katsojille paremmat mahdollisuudet saavuttaa Lassilan tekstin yksityiskohdat.

Tänäkin vuonna olen saanut ohjaukseeni uusia ihmisiä. On hienoa katsoa, miten ryhmäämme aina vain mahtuu uusia tekijöitä ja miten vaivattoman tuntuisesti ryhmäytyminen aina tapahtuu. Parin harjoituskerran jälkeen porukka on jo kokonainen ja juuri oikeanlainen. Se on osa teatterin mysteeriä ja osasyy siihen, miksi tätä haluaa tehdä ajoittaisista vastoinkäymisistä huolimatta. Ei se ole sää tai muut ulkoiset asiat, mitkä tekevät kesän sydämeen. Sen tekee se, että kesä näkyy toisten sydämissä.

Lämmintä teatterikesää odottaen,
Mervi,
Tohmajärven teatterin ohjaaja