Ameeba torakka jänis gorilla Jorma Uotinen.

Reilu puoli vuotta sitten naapurin Petri tulee hakemaan ensimmäisiin harjoituksiin. Mennään kylmään työväentaloon. Siellä on ihmisiä, osan olen jo tavannut, osa täysin vieraita. Istun Petrin viereen, siinä olen turvassa. Olen hiljaa. Suoraan vaan leikkimään. Ameeba. Torakka. Jänis. Gorilla. Tanssi kuin Jorma Uotinen!?! Ei minusta ole tähän! Ensimmäisestä kerrasta kaikki muu on hämärän peitossa. En minä osaa. Muut on kuin kotonaan.

Pikku hiljaa, tuosta vieraasta porukasta on tullut kuin toinen perhe. Vastaanotto on ollut enemmän kuin lämmin. Olen huomannut, että kaikki voi ja saa mokata. Myös minä. Rakas ohjaajamme Mervi ”laittoi” minut myös tekemään mainoskuvan. Paljon olen piirtänyt ja maalannut, mutta en seitsemään vuoteen. Hyvä siitäkin tuli, vaikka alkuun siitä kuvasta löytyi omaan silmään vain vikoja.

Olen oppinut, että kyllä minäkin osaan (ainakin palautteen perusteella) ja on tätä ollut niin mukavaa ja ihanaa tehdä, kun on niin mahtava ohjaajakin, että olen kasvanut henkisesti enemmän kuin aikoihin.

Näin uutena tuntuu, että kaikki pitää nähdä ja kuulla, imeä itseensä niin paljon kuin mahdollista!

Olen myös oppinut olemaan armollisempi itselleni.  Nyt ei enää pyydellä anteeksi 🙂

Ensi-ilta lähestyy ja tunteet alkavat heitellä sitä mukaa. Tiiviisti ollaan teatterilla (ja se on mieluisaa), eikä osaa kotonakaan olla ajattelematta. Yksi yö tällä viikolla näin unta meistä mohikaaneista. Siihen sekoittui omaa historiaa, mökkireissua ja kesäyön unelmaa. Välillä väsymys on kova, mutta ei haittaa! Tästähän se vasta alkaa! On ollut todella hauskaa harjoitella, välillä jopa itkettänyt! Toivon, että Te kaikki nautitte yhtä paljon, myös katsojat!

Puoli vuotta sitten tuskin olisin näin sanonut,  mutta:
Tämä ei jää viimeiseksi teatterikesäksi minun osaltani 🙂

Olen rakastunut.

Emilia