Jännitys kasvaa ensi-illan lähestyessä. Paniikkia ei vielä ole ehtinyt syntyä, vaikka replat ja asemoinnit eivät nyt vielä ihan täysin hallinnassa olekaan. Tiedän, että aivan viimeisillä metreillä tuo porukkamme skarppaa ja yleisömme saa nauttia esityksestämme.

Paljon on aikaa käytetty, lukuisia itikoita tapettu, kahvia on kulunut monta pannullista ja korppuja useampi pussi. Suklaatakin pahimpaan stressiin on harjoituksissa syöty. Näkyvissä on pientä väsymystä, mutta viimeistään sunnuntaina sitä ei enää näy.

Iloksemme olemme saaneet joukkoomme uusia taitavia kykyjä. Mahtavaa, kiitos kun olette tulleet mukaan hulluun joukkoomme. Olette loistavia!

Iso iso kiitos erityisesti ohjaajallemme, joka on kaiken kiireensä keskellä paimentanut meidät tähän vaiheeseen. Kohta sinun on aika päästää meidät irti.

Saas nähdä, saammeko kuulla taas sen kuuluisan lausahduksen, jonka olet kerran suustasi päästänyt: ”Ai työ teitte tästä tämmösen?” No ei hätää, itket kumminkin… 🙂

Tänään vielä reenataan, sitten pari päivää ”huilaamme” ja lauantaina onkin jo tosi kyseessä kenraalin merkeissä. Vielä on muutama pieni sipistely jäljellä, mutta tervetuloa sunnuntaina katsomaan, mitä olemme saaneet aikaan.

Nyt sitten viettämään viimeisiä unettomia öitä!

HAU!
Johanna